Onko maailman luonne hyvä vai paha?

Viime tekstistä onkin jo aikaa, mutta tässä on seuraava tekstini, joka on saanut innoituksensa tänä syksynä alkaneista filosofian yliopisto-opinnoistani ja nykyisestä maailmantilanteesta. Kommentteja ja teidän näkemyksiänne tekstini aiheesta olisi kiva lukea! :) Nauttikaa tekstistäni!
Käykää lukemassa myös pikkusiskoni blogia osoitteessa: courtofeleanor.blogspot.fi

Onko maailman luonne hyvä vai paha?

Tällä hetkellä tuntuu että tämän hetkisessä maailmantilanteessa ihmiset ajattelevat että maailma on yksinomaan paha paikka ja hyvää on vaikea löytää kaaoksen ja sekasorron keskeltä. Nykyinen pakolaistilanne saa ihmiset asettumaan toisiaan vastaan kun he asettuvat leireihin joko vastustamaan tai puolustamaan pakolaisten pääsyä maahansa. Välillä korostetaan silti sitä että vastavuoroinen apu on hädän hetkellä pelastus monille ja jos ihmiset vain oppisivat rakastamaan toisiaan varauksettomasti, maailmasta tulisi parempi paikka elää ja olla. Tämä ei kuitenkaan ole käytännössä mahdollista, vaikka monet visionäärit ja idealistit niin haluaisivat uskoa. Itse uskon silti että jokaisesta ihmisestä löytyy jotain hyvää, mutta he eivät välttämättä itse tiedosta sitä vihatessaan ja halutessaan valtaa itselleen. Jokainen ihminen syntyy hyvänä, mutta jos hän ei saa tarvitsemaansa rakkautta, hän voi joutua ihmisyyden pimeälle puolelle eli ruveta vihaamaan toisia ja tavoittelemaan itselleen parempaa asemaa alistammalla muita.

Ihmiset tekevät maailmansa itse, mutta ei silti voida mielestäni sanoa, että maailma olisi tehty ihmisille. En ole erityisen uskonnollinen enkä usko että jokin korkeampi voima olisi varsinaisesti luonut maailman. Uskon silti, että maailmassa vaikuttaa jokin korkeampi voima, kutsukaamme sitä vaikka maailmanhengeksi.  Ajattelen maailmaa yhtenä substanssina, josta ihmiset näkevät elämänsä aikana vain pienen osan ja on täysin heistä  ja heidän elämäntarinastaan kiinni kuinka he tulkitsevat maailman luonteen. Mielestäni maailmalla ei ole varsinaista luonnetta, sillä yksittäisen ihmisen kokemukset tekevät hänen omasta kokemusmaailmastaan sellaisen kuin se hänelle näyttäytyy elämän varrelle. Eli jos ihminen kokee enemmän pahaksi ja ikäväksi kokemiaan asioita esim. sotaa ja yksinäisyyttä, maailma näyttäytyy hänelle herkemmin pahana paikkana kuin hyvänä. Kun taas ihminen, joka kokee elämässään enemmän hyviä asioita, eikä hänellä ole elämänsä aikana varsinaisesti kosketusta pahoina pitämiinsä asioihin, hän näkee todennäköisemmin maailman hyvänä paikkana, joka tarjoaa rakkauttaan niille ihmisille, jotka sitä antavat.

Asia ei silti ole useinkaan näin yksinkertainen. Ihmisen, jonka elämä on ollut pitkään pelkkää kärsimystä, voi olla helpompi iloita pienistä asioista ja uskoa huomisen päivän tuovan mukanaan paremman elämän. Paljon kärsimystä kokevilla ihmisillä on usein suuri elämänhalu siinä mielessä, että he toivovat parempaa huomista ja tekevät kaikkensa muuttaakseen elämäänsä paremmaksi. Elämänhalu on kuitenkin haluista suurin ja elossa pysymisvietti on suurin yksittäinen ihmistä ohjaava voima. Usein ihminen, joka ei tiedä millaista on olla hylätty ja kärsivä, tekee pienistä asioista turhan suuria ja pitää elämäänsä kurjana. Toisin sanoen, kärsivät ihmiset näkevät herkemmin valon elämässään. Tämä on tietenkin vain yleistys eikä koske kaikkia ihmisiä.

Vaikka maailmassa on paljon asioita, jotka ihmiset näkevät pahoina, en silti allekirjoita pikkusiskoni väitettä siitä että lapsille pitäisi jo varhain opettaa että maailma on paha ja synkkä paikka eikä kasvattaa heitä pumpulissa liian pitkään. Minä näen maailman ensisijaisesti hyvänä paikkana ja koitan uskoa ihmisten hyvyyteen. Yritän olla syyllistämättä ihmistä itseään hänen pahoista teoistaan ja koetan nähdä pahat teot ihmisen vaikuttamattomissa olevien asioiden seurauksena, esimerkiksi rakkaudettoman lapsuuden. Hyvin harva ihminen tekee pahoja tekoja ihan vain niiden itsensä vuoksi vaan hän koittaa usein niillä pyrkiä tekemään elämästään paremman itselleen ja jälkeläisilleen. Ihminen ei tällöin yleensä ymmärrä tekevänsä väärin, ja vaikka hän pitäisikin tekojaan vääränä, esim. ruuan varastamista lapsilleen, hän oikeuttaa tekonsa sillä että niistä koituu jotain hyvää toisille.

Lopputuloksena pohdinnassani on, ettei maailmalla itsellään ole hyvää tai pahaa luonnetta, vaan kokijat eli ihmiset näkevät maailman eri tavoin riippuen heidän kokemuksistaan elämässään. Toisin sanoen ihmiset tekevät maailmasta oman näköisensä ja näkevät sen hyvänä tai pahana tai miksei vähän kumpanakin. Tämän takia on mahdotonta vastata objektiivisesti kysymykseen, onko maailma hyvä vai paha paikka.